Näyttötyö osa1: Tuolin päällisen kaavoittaminen

Tekstiili- ja muotialan tuotteen korjaamisen ja muodistamisen näyttöön sain tehtäväksi nojatuolin irtopäällisen uudelleenkaavoittamisen ja ompelun. Alkuun työhön tartuttiin sillä mentaliteetilla, ettei alkuperäistä päällistä purettaisi, vaan otettaisiin tarkat mitat, joiden mukaan piirrettäisiin kaavat. Työstä otettiin tosiaan mitat ja pyrittiin huomioimaan eri kappaleiden muotoja ja pieniä yksityiskohtia. Kaavat piirrettiin Illustratorilla alkuun 1:4 mittasuhteessa.



Samalla kun piirsin kaavoja Illustratoriin, tutkin mallikappaleen ompeleita ja kirjoitin työskentelyohjetta missä vaiheessa tulee mikäkin vaihe. Päällisiä tuli tehdä neljä ja näin ollen olisi valmis ohje miten edetä, jos unohtaakin jonkin vaiheen. Tämä oli lopulta hyvä juttu, sillä vaikka pienoismalli onnistui hyvin, oli ensimmäinen varsinainen mallikappale hieman pieni. Jouduin siis purkamaan alkuperäisen päällisen ja vertailemaan piirrettyjä kaavoja alkuperäisen päällisen kappaleisiin. Tässä vaiheessa paljastui pieniä yksityiskohtia kappaleissa, joita ei oltu huomattu kun päällinen oli yhtenä kappaleena. 



Kaavat tulostin suurkuvatulostimella, jotta ei tarvinnut itse käyttää aikaa ja energiaa leikkaa-liima -tekniikalla koottuihin kaavoihin. Kaavan palat, joissa huomattiin virheitä korjattiin tai piirrettiin kokonaan uudestaan. Onneksi suuria muutoksia ei tarvinnut tehdä. Muutosten jälkeen myös oikeassa mittasuhteessa oleva kappale istui tuolin päälle paremmin.



Kommentit

Suositut tekstit